SKYFALL on uusin James Bond -elokuva, joka julkaistaan marraskuussa 2012. Pääosaroolissa on tuttuun tapaan Daniel Graig.
SKYFALL on uusin James Bond -elokuva, joka julkaistaan marraskuussa 2012. Pääosaroolissa on tuttuun tapaan Daniel Graig.
Jääkiekon MM-kilpailut kun ovat parhaillaan päällä on monelle edellisvuodesta tuttu Jare & VilleGalle myöskin nosteessa. Ensimmäinen levy Mustaa Kultaa kävi kokeilemassa paikkaansa listaykkösenä kaksikin kertaa ja räppijulkaisuksi sitä myytiin kunnioitettavasti kultalevyn (yli 10 000 kappaletta) verran. Teemoihin sopivasti nyt myös Karjala Takaisin -kappaleesta julkaistiin video ja siinä on mukana vierailemassa Freeman.
Kirjoitimme aiemmin Niken Break The Spell -mainoksesta, jossa oltiin kuvattu Valtteri Filppulaa. Sarja jatkuu nyt ja vuorossa on Mikko Koivu.
Maailma Kylässä -festivaali on monille tuttu tapahtuma kulttuurien sulatusuunina, eikä tämä vuosi tee siihen poikkeusta. Festivaaliin on ilmoittautunut yli 450 näytteilleasettajaa, joista noin kuusikymmentä tarjoilee ruokaa. Musiikillisesta annista on päässyt vastaamaan suuremmista nimistä mm. Jukka Poika, Liljan Loisto, Gracias, Paula Koivuniemi sekä The Irrationals. Päivätapahtumaan on vapaa pääsy ja iltaklubien liput maksavat 8-14 euroa. Festivaalin pääjärjestäjänä toimii Kepa ry. Tapahatuma järjestetään Helsingin Rautatientorilla / Kaisaniemen puistossa 26.–27.5, lisätietoja Maailma Kylässä -festivaalin kotisivuilta tai Facebookista.
M135i on uusin lisäys BMW:n 1-sarjaan, kyseisen auton moottoritilan täyttää 320 hevosvoiman bensakone.
Moni muistaa 2000 -luvun alusta tamperelaisen rap-kokoonpanon Flegmaatikot, joka koostui kavereista nimeltään: Tiedemies, Spesialisti ja Leijonamieli. Erityisesti kappaleet Hallitse ja Hajoita sekä Mutsin luona ovat soineet useankin suomalaisen nuoren musiikkisoittimessa. Vuonna 2002 kyseinen yhtye hajosi, mutta nyt on meille monille sitä hyvää taas luvassa, sillä tulevan levyn videobiisi on julkaistu.
Leica -tapahtumassa kerrottiin yhteistyöstä Ranskalaisen nahkavalmistajan Hermesin kanssa. Yhteistyön tuloksena on valmistukseen tulee kallis, mutta todella tyylikäs lippulaivakamera M9-P.
Nike on tehnyt useampaan otteeseen mainoksia, joissa kosiskellaan vahvasti nuorempaa kohderyhmää, eikä Break The Spell -mainos muovaa tätä kuviota sen kummemmaksi.
Mustan huumorin ystäville on 16.5. luvassa Suomen elokuvateatterihin aimo annos komediaa, sillä Sacha Baron Cohenin uusin komediaelokuva tulee tällöin ensi-iltaan.